Syksyn 2015 aikana on tullut tehtyä tavallista enemmän käsitöitä: neulomista ja virkkausta lähinnä. Loppukesästä jo aloitin toukokuun Kotivinkki-lehdessä olleen ohjeen mukaan pyykkikorien virkkaamisen tyttärelle.
Ohje löytyy seuraavasta linkistä:
http://www.kotivinkki.fi/kasityot/virkattu-pyykkikori
Musta kude on Novitan Tuubi-lankaa ja valkoinen ontelokudetta, koska en löytänyt mistään silloin valkoista Tuubia. Virkkuukoukku oli kokoa 8. Muovisia virkkuukoukkuja ehti jo useampia katketa virkkaustyön edetessä, ennen kuin sain aikaiseksi tilata metallisen koukun. Tavallisista marketeista kun ei metallista koukkua löytynyt, tilasin sen jyväskyläläisestä Titityy- lankakaupasta. Eipä sen jälkeen enää koukku katkennut :) Vasta lähellä joulua sain korit viimein valmiiksi. Paksusta kuteesta virkkaaminen tahtoo ottaa käsiin ja hartioihin niin, ettei virkkaamista aina kovin pitkää aikaa kerrallaan pysty tekemään.
Pieneksi välityöksi virkkasin myös Kotivinkki-lehden syksyisellä ohjeella Roosa-nauha - heijastimen takin rintapieleen Pirkanmaan Kotityö Oy:n Roosa nauha-langasta ja heijastinlangasta. Tämä työ valmistui todella nopeasti, ja niinpä teinkin niitä heti useamman. Kaikenkaikkiaan heijastinlankaa riitti neljään Roosa-nauha - heijastimeen. Yksi tyttärelle, yksi työlaukkuun ja kaksi takkeihin.
Ohje löydettävissä seuraavasta linkistä:
Edellisenä keväänä kesken jäänyt kaulahuivin tekele piti saada myös valmiiksi ennen talven tuloa, joten ei kun puikot heilumaan virkkaustöiden välissä. Kaulahuivin lanka oli Teetee Lumi musta-harmaana sekä paljettilanka.
Neulomisesta jälleen innostuneena saatuani kaulahuivin valmiiksi, päätin neuloa uuden sohvatyynyn päällisen. Sohvatyynyt olivat menneet syksyn aikana vaihtoon, olihan entiset olleetkin jo käytössä useita vuosia. Värimaailma on pikkuhiljaa kodissamme jälleen muuttumassa musta, valkoinen, harmaa-linjalle värikkäämmän vaiheen jälkeen. Etsin tyynynpäällisen mallia niin lehdistä kirjoista kuin netistäkin. Anana-blogissa esitelty tyyny ja itselle aivan uusi neulomistekniikka herätti kiinnostusta ja päätin yrittää. Youtubesta löytämäni videon avulla opettelin magic cast on-tekniikkaa, moneen kertaan ennen kuin onnistuin. Tosin yksi virhe työhön jäi, ensimmäinen kerros tuli nurjia silmukoita, mutta tein samoin myös viimeisen kerroksen, joten tyynyn päät muodostuivat symmetrisiksi. Tekniikka on todella mahtava, koska itsellenikin kappaleiden yhteen liittäminen ja muu viimeistely on aina käsitöissä se kaikkein ikävin juttu, vaikka sen tuloksena työ lopullisesti valmistuukin. Voisin hyvin ulkoistaa viimeistelyvaiheet jollekin toiselle.
Lopputulos oli mielestäni todella upea, vaikka itse sanonkin. Lankana käytin harmaata Novitan Tuubia.
Näistä linkeistä löytyvät alkuperäiset ohjeet tyynystä ja magic cast on- tekniikasta:
Suurin projekti joulun lähestyessä on ollut maton virkkaaminen, vaikka ei se sitten jouluksi valmistunutkaan.
Suuri käsityö -lehdessä 11-12/2015 Molla Millsin malli ruutumatosta herätti taas halun virkata paksusta kuteesta mattoa. Tällä kertaa kuitenkin aikaisemmista pyöreistä matoista poiketen suorakaiteen muotoinen matto.
Ohjeessa maton päihin oli virkattu lopuksi oranssin värisellä villalangalla pätkä, mutta itse pysyttelen musta-valkoisessa värityksessä.
Matto alkaa olla viittä vaille valmis. Vielä höyrytys ja ei kun lattialle :)